Arvostelua osakseen saanut drifting-tapahtuma ajetaan elokuun 7.–8. päivä Kotkan Kantasatamassa. Kaupunki on myöntänyt tapahtumalle alueen käyttöluvan.
Driftingin idea on ajaa autoa sivuluisussa koko radan leveyttä hyödyntäen niin suurella nopeudella kuin mahdollista. Ajotapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Tänä vuonna ajot ovat osa kotimaista SSC Drift Series -kilpailusarjaa.
Tapahtumaa suunniteltiin aiemmin tämän vuoden toukokuulle, mutta se siirtyi.
Sai osakseen kritiikkiä ja kiitosta
Drifting-ajo aiheutti viime keväänä jälkipyykkiä, koska tapahtuman jälkeen Kantasataman pysäköintiruudut jäivät piiloon renkaista irronneen kumin alle.
Lisäksi tapahtuma aiheutti arvostelua ajamisesta syntyneen melun ja savun vuoksi. Katkua kantautui muun muassa Merikeskus Vellamon sisään. Merikeskus on toivonut aiemmin, että tapahtuma järjestettäisiin muualla.
Tapahtumasta saatiin myös positiivista palautetta tapahtumassa vierailleilta kävijöiltä. Viime vuoden drifting-tapahtuma palkittiin Kotkan Kauppatie ry:n järjestämässä Vuoden keskustateko -kilpailussa kunniamaininnalla.
Kaupunki edellyttää lupapäätöksessään, että tapahtumajärjestäjä sopii Merikeskus Vellamon kanssa etukäteen merikeskuksen ilmanvaihtoon ja alueen pysäköintiin liittyvistä seikoista.
Paikalle odotetaan tuhansia ihmisiä
Tuoreessa viranhaltijapäätöksessä todetaan tapahtuman olevan linjassa kaupungin strategisten tavoitteiden kanssa.
Tavoitteet liittyvät tapahtumatarjonnan kehittämiseen ja Kantasataman alueen aktiiviseen hyödyntämiseen.
Drifting-tapahtumaan odotetaan 6000–8000 kävijää.