Puolustusvoimissa työskentelevää sotilaslakimiestä vastaan on nostettu syyte turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Sotilaslakimiehen epäillään jakaneen viestisovelluksessa valokuvan, jonka hän oli ottanut kohteesta, jonka kuvaaminen on erikseen kielletty ja alueella, jossa valokuvaaminen on kielletty.
Epäilty rikos on tapahtunut syksyllä 2024. Syyte on nostettu toukokuussa.
Helsingin käräjäoikeus ei ole vielä määrännyt asialle käsittelypäivää.
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen lukeutuu maanpetosrikoksiin.
Rikoslain mukaan teosta voidaan tuomita vankeusrangaistukseen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Rikokseen syyllistyy, mikäli luvatta hankkii, julkistaa, välittää, luovuttaa tai ilmaisee tietoja, jotka ovat Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salassa pidettäviä.
Yle kertoi tapauksen tutkinnasta ensimmäisen kerran viime vuoden huhtikuussa.
Pidätettiin virasta
Puolustusvoimien toimittamista asiakirjoista käy ilmi, että sotilaslakimies oli saanut kielletyllä alueella kuvaamisesta kirjallisen varoituksen joulukuussa 2024.
Vasta tämän vuoden helmikuussa Puolustusvoimien tietoon tuli poliisin kautta, että sotilaslakimies oli myös jakanut valokuvaa sosiaalisen median viestisovelluksessa.
Puolustusvoimat katsoi, että valokuvan kohde ja kuvaamispaikka huomioiden kuvan jakaminen oli pelkkää kuvaamista vakavampi tietoturvaan kohdistuva laiminlyönti.
Kuvaamispaikka tai -kohde ei käy ilmi julkisista asiakirjoista.
Sotilaslakimies antoi maaliskuussa Puolustusvoimille lausuman, jossa kertoi näkemyksensä asiasta.
Hän myönsi jakaneensa valokuvaa Whatsapp-sovelluksessa kahdelle lähipiiriinsä kuuluvalle henkilölle. Sotilaslakimies perusteli, ettei pidä Whatsappia sosiaalisen median alustana, vaan salattuna viestintäsovelluksena.
Hän myös kertoi ilmoittaneensa tapauksesta ja kuvan sisällöstä Puolustusvoimille, kun tutkinta oli käynnistynyt.
Sotilaslakimies huomautti, että hänen työnsä oli joulukuussa 2024 saamansa varoituksen jälkeen jatkunut normaalisti. Hänen mielestään asiassa ei ollut tullut sen jälkeen ilmi mitään, minkä vuoksi hänet olisi pidätettävä virasta.
Puolustusvoimat kuitenkin päätti pidättää hänet virantoimituksesta, kunnes asiassa on saatu lainvoimainen ratkaisu.
Katso myös:
Yle kertoi tammikuussa 2024, että varusmiesten ottamat somekuvat ovat johtaneet maanpetosrikosepäilyihin Suomessa: