Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari jää eläkkeelle.
Puusaari täyttää 65 vuotta syyskuussa ja on päättänyt jäädä eläkkeelle tämän vuoden lopussa.
Ammattikorkeakoulu kertoo tiedotteessaan, että Pertti Puusaari on toiminut HAMKin rehtorina vuodesta 2013. Jo sitä ennen hän on työskennellyt pitkään eri tehtävissä sekä HAMKissa että sitä ennen Hämeenlinnan Teknillisessä oppilaitoksessa.
– Tämä on ollut upea työ korkeakoulujen muutosten ajassa. Olen jäämässä eläkkeelle kiitollisin mielin, Puusaari toteaa tiedotteessa.
HAMKin hallitus päätti kokouksessaan maanantaina 13. huhtikuuta, että uuden rehtorin hakeminen aloitetaan saman tien. Tehtävään järjestetään avoin haku.
HAMKin hallituksen puheenjohtaja Anne Laatikainen kuvailee Puusaarta erinomaiseksi ja visionääriseksi rehtoriksi, joka on kehittänyt Hämeen ammattikorkeakoulusta yhdeksi Suomen johtavista ammattikorkeakouluista.
– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä hänen tekemäänsä työhön. Nyt on täytettävänä isot saappaat, Laatikainen toteaa.