Vatsatautilanne on rauhoittumassa juniorijalkapalloturnauksessa Kokkolassa.
Järjestäjien mukaan tänään lauantaina on tullut ilmi enää vain jonkin verran uusia tapauksia, ja osa aiemmin sairastuneista on jo toipunut.
Eilen perjantaina järjestäjät arvioivat, että tapahtuma-alueella oli kolmisenkymmentä vatsatautiin sairastunutta.
Ensimmäiset sairastumiset todettiin heti aloituspäivän eli torstain jälkeisenä yönä.
Kättelyt kielletty
Turnausvastaava Stefan Thylin uskoo, että tilanne saatiin nopeasti hallintaan tapahtumajärjestäjän ja terveysviranomaisten yhteistyöllä. Esimerkiksi perjantai-illan disko peruttiin.
Joukkueiden toimihenkilöiden vastuulla on valvoa, että erityisesti ruokailujen yhteydessä noudatetaan hyvää käsihygieniaa.
– Se tarkoittaa tässä tapauksessa käsien huolellista pesua saippualla ja mahdollisimman lämpimällä vedellä, Stefan Thylin toteaa Kokkola Cupin lähettämässä tiedotteessa.
Lisäksi ottelutapahtumien yhteydessä on kiellettyä pelaajien, tuomareiden ja joukkueiden taustahenkilöiden väliset kättelyt ja muut fyysiset tervehdykset.
Tutkimustuloksia maanantaina
Järjestäjät muistuttavat, että sairastuneiden tulee levätä ja nauttia mahdollisimman paljon nestettä.
Taudin aiheuttajasta ei ole vielä varmuutta, sillä näytteiden tutkimustulokset valmistuvat vasta maanantaina.
Kokkola Cup on Suomen toiseksi suurin jalkapallon junioriturnaus Helsingin jälkeen. Kokkolan tapahtumassa on tänä vuonna mukana 434 joukkuetta, ja siellä pelataan kaikkiaan noin 1 200 ottelua.
Torstaina alkanut turnaus päättyy huomenna sunnuntaina.