Hapranäkinparta
| Hapranäkinparta | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Elinvoimainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Streptophyta |
| Kaari: | Näkinpartaislevät Charophyta |
| Luokka: | Charophyceae |
| Lahko: | Charales |
| Heimo: | Characeae |
| Suku: | Näkinparrat Chara |
| Laji: | globularis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Hapranäkinparta (Chara globularis) on näkinpartojen sukuun kuuluva näkinpartaislevä.[2]
Hapranäkinparta on tummanvihreä ja se kasvaa noin 10–50 senttimetrin pituiseksi[3]. Sen sileä ja piikitön sekovarsi on suhteellisen hento. Sen sädekiehkuroissa on 6–9 ohutta ja teräväkärkistä haaraa.[4]
Hapranäkinparta on triplostikkinen, eli päävartta peittäviä pitkiä kuorisoluja on kolme kertaa niin monta kuin kiehkuran haaroja[5]. Se on yksikotinen ja yleensä yksivuotinen. Syvällä kasvaessaan se voi kuitenkin talvehtia.[3]
Hapranäkinparta voidaan helpoiten sekoittaa sironäkinpartaan (Chara virgata), mukulanäkinparran muotoon (Chara aspera f. subinermis) tai suppunäkinpartaan (Chara connivens). Mukula- ja suppunäkinparta ovat kuitenkin kaksikotisia.[3]
Hapranäkinparrasta on havaintoja ympäri maailmaa.[1] Suomessa sitä kasvaa koko maassa[2]. Se on yksi Suomen yleisimpiä näkinpartaislajeja[5].
Hapranäkinparta kasvaa makeassa vedessä ja murtovedessä, jonka suolapitoisuus on alle 0,7 %. Se kasvaa 1–5 metrin syvyydessä muta- ja liejupohjilla rehevissä järvissä ja lammissa sekä rannikolla.[2][4]
Hapranäkinparta voidaan jakaa kolmeen muunnokseen:[1]
- Chara globularis var. globularis Thuille
- Chara globularis var. hedwigii (C.Agardh ex Bruzelius) J.S.Zaneveld
- Chara globularis var. leptosperma (R.Braun) R.D.Wood
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 Chara globularis Thuill. GBIF. Viitattu 23.4.2022. (englanniksi)
- 1 2 3 Hapranäkinparta – Chara globularis Laji.fi. Viitattu 23.4.2022.
- 1 2 3 Hapranäkinparta Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Viitattu 23.4.2022.
- 1 2 Hapranäkinparta LuontoPortti. Viitattu 23.4.2022.
- 1 2 Perämeren vesikasvio, s. 330–332. Metsähallitus, 2020. Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 23.4.2022.